Remington




Nimi: Remington
Kutsumanimi: Remington tai Rem
Sukupuoli: uros
Laji/Rotu: susi, harmaasusi (canis lupus lupus)
Ikä: noin 3 vuotta
Lauma: Laumaton , toistaiseksi, myöhemmin Vyöhyke
Lahkolaisuus: lievästi kiinnostunut "työn" puolesta





Ulkonäkö
Ensivilkaisulla Remington voi olla hyvin vaatimattoman näköinen uros melko neutraaleine värityksineen ja vaatimattomine, ilmeettömine ja mitään sanomattomine kasvoineen, ja moni joutuukin varmasti katsomaan urosta useammin kuin kerran edes muistaakseen hänen kasvonsa. Mutta jos katsoja tajuaa katsoa näkemäänsä urosta tarkemmin, saatta kuva vaatimattomasta, mitäänsanomattomasta sudesta hävitä vähitellen.

Remington on kokoluokaltaan suurehko, vajaan 90 cm korkea harmaasusiuros. Rakenteeltaan uros on melko raskas, lihaksikas ja paikoin epäsopusuhtainen. Uroksen lihaksisto on hyvin kehittynyt, kestävä ja jäntevä. Uroksella on hieman normaalia suurempi pää, paksu kyömyniska ja hieman matala, huono ryhti. Uroksen jalat ovat normaalipituiset ja tassut ovat normaalikokoiset. Remingtonin otsa on kaareva ja profiili melko suora. Silmät ovat terävät ja susimaisen vinot, väriltään keltaiset. Pupillittomat silmät luovat viileitä, tyhjiä katseita kanssaeläjiin.

Uroksen turkki on keskipitkää, paksua ja tiheää, melko karkeaa ja säänkestävää, hännän turkki ohenee hännänpäätä kohden. Väritykseltään uros vaihtelee ruskean ja harmaan eri sävyissä aina valkoiseen ja tumman ruskeaan saakka. Uroksen kasvoja halkoo tummanruskea juova, joka alkaa mustasta kirsusta ja haarautuu kahteen hieman silmien yläpuolella, jättäen otsaan vaaleamman ruskean, hieman kolmiota muistuttava alue. Juovan tummanruskea jatkuu kahteen jakautuneena kasvon sivuille poskikarvoja kohden ja siitä kaulan sivuille. Uroksen niska, selkä ja hännänpäällinen ovat pääasiassa tummahkoa harmaanruskeaa. Uroksen kasvojen, rinnan, jalkojen ja osan vatsaa ollessa vaaleampaa ruskeanharmaata, on uroksella satunnaisia merkkejä tätä väriä tumman selkänsä ja astetta vaaleamman takareitensä alueella. Uroksen tassut, jalkojen taustan karvat, suupielen ympärys, kaulus suun alta ja silmien ympärykset ovat valkoiset. Remin kasvojen halki hieman vasemman silmän alapuolella kulkee vinosti pitkä, yksisäikeinen arpi, ja toinen monisäikeisempi arpi, joka muodoltaan muistuttaa hieman x-kirjainta, komeilee uroksen vasemman puoleisessa lavassa.

Ääni
Remingtonin ääni on melko matala, hieman karkea ja karu. Uros puhuu yleensä hiljaisella äänellä, lähes kuiskaten, mutta tarpeen vaatiessa ääni on kova ja kuuluva.













"It's a long road down the river deep 'n wild
Everytwist and turn a wonder-dale
It's a scary ride we'd give anything to take
Let yourself bleed
Leave a footprint on every island you see


Hey you, child of rape, the riverbed awaits
Snow-white, pitch-black, your life such strife
Heavenward, deep down, I'll show you such sights
Believe it, we live as we dream/scream


He will go down he wil drown drown, deeper down
The river wild will take your only child
He will go down he wil drown drown, deeper down
The mills grind slow in a riverbed ghost town
He will go down he wil drown drown, deeper down
If you want me, then do come across"


Luonne
Yhtä huomaamaton kuin satunnaisesti lehahtava varjo tai vain yksi monista kasvoista. Remingtonia on lähes mahdoton muistaa jälkikäteen, ellei tilanne kärjisty johonkin suuntaan, sillä itsessään huomaamaton ja tavallisuuteensa hukkuva uros ei juurikaan kiinnitä muiden huomiota itseensä. Eikä hän kenenkään huomiota kaipaakaan.

Remington on itseriittoinen oman tiensä kulkija, joka viihtyy yksin, muttei karta seuraa. Uros on usein hiljaisen ja syrjäänvetäytyvän oloinen, eläen mieluusti hieman sivussa tarkkaillakseen tilannetta ja muita ympärillään. Puheeseen ryhtyessään uros on kuitenkin melko taitava keskustelija, (eritoten niin kauan, kun aihe pysyy siinä missä hän tahtoo sen pysyvän) vaikka jättääkin mieluusti pois turhat löpinät. Käytösmalliltaan uros on hyvin hillityn oloinen, eikä mielellään paljasta paljoa itsestään muukalaiselle, saattaen vastata hieman ympäripyöreästi sille mahdollisesti esitettyihin kysymyksiin. Uroksen tarkoitusperiä, jos niitä edes on, on usein vaikea jäljittää, eikä monelle uroksen tavanneelle loppujen lopuksi jää juurikaan mitään tietoa uroksesta itsestään.

Todellisuudessa Remington on kuitenkin paljon enemmän, kuin vain hahmo, jonka kasvoja on mahdotonta muistaa. Vaikka Remington osaa ajatella itse ja on jopa älykäs, on hän ennen kaikkea uskollinen palvelija Valtiaalleen, noudattaen tämän toiveita ja pyrkien miellyttämään tätä kaikin keinoin, tehden Valtiaan palvelemisesta itselleen elämäntehtävän. Remington on osoittanut uskollisuutta ja luottanut vain yhteen henkilöön elämänsä aikana: Valtiaaseensa, joka pelasti hänet nuoruusaikana lähestulkoon varmalta kuolemalta. Valtiastaan uros palveli tunnollisesti, luottaen ja uskoen tähän täydestä sielustaan, suuresti paheksuen, suorastaan kammoksuen, ajattelevaa puoltaan, joka pyrki parhaansa mukaan muistuttamaan, ettei Valtiaskaan ehkä ollut ultimaattinen oikeus ja täydellisyys. Valtiaastaan eroamisen jälkeenkin uros yhä vannoo sydämessään uskollisuutta valtiaalleen, eikä hän sydämessään hyväksy muita johtajakseen.

Juuri Valtias yhdessä uroksen menneisyyden kanssa on muokannut Remingtonista sen mikä hän on: hän on kylmähermoinen, tarkkaavainen ja terävän huomiokykyinen, tottunut selviämään vaikeista tilanteista ja elämästä voittajana. Remington ei kaihda taistelua, ei verta eikä suolenpätkiä, vaikka harvemmin onkaan suuna päänä haastamassa riitaa. Käytöksellään Remington pyrkii huomaamattomuuteen ja värittömyyteen, tarkoituksella vahvistaen mieleen jäämätöntä olemustaan. Muiden koiraeläinten kanssa kommunikoidessaan uros on hyvin pienieleinen ja –ilmeinen, tiedostaen sen, kuinka paljon ne voivat kertoa kanssakeskustelijalle. Itse uros pyrkii lukemaan tarkasti toisten eleitä ja ilmeitä, hakien näin vihjeitä toisen tarkoitusperistä ja luonteesta.
Uros on voimakas, taitava taistelija, jonka mieli on terävämpi kuin leipäveitsi ja hermot yhtä kylmää terästä kuin terä itse. Uroksen liikkeet ovat sulavat ja hiljaiset kuin tuulenhenkäys. Uroksen viileä, lähes kylmä, tapa suhtautua niihin asioihin, jotka eivät sitä itseään liikuta, saa monet sävähtämään pupillittomien silmien katsetta, kun puhe alkaa mennä liian henkilökohtaiseksi. Urosta ei hetkauteta suuntaan eikä toiseen helpolla, mutta vahva temperamentti voi saada uroksen suutahtamaan aina oikean ärsykkeen löytyessä.

Rem ei suvaitse itselleen mitään inhimillisiä tunteita, jotka voisivat johtaa heikkouteen, ja on evännyt ne itseltään täysin erilliseen osaan itseään. Tuota osaa Rem hyvin harvoin tutkii, mutta lapsuuden ja menneisyyden haavat polttavat siellä yhä kipeästi, ja osittain juuri tästä syystä uros ei mieluusti puhu menneisyydestään, viitaten siihen yleensä vain näennäisesti. Koska Rem ei hyväksy tai ainakaan arvosta rakkautta, ystävyyttä ja välittämistä muutoin kun Valtiaansa nimissä, ei tämä kaipaa vierelleen rakastettua eikä ystäviä. Ainoana poikkeuksena toimii Remin sisar, Savage, jota kohtaan tuntemiaan suojelevaisia tunteita uros sekä häpeää että vaalii ristiriitaisesti. Toisin kuin jotkut ehkä, Remington ei laske himoa pehmeiden tunteiden listaan, vaan saattaa hyvinkin viettää yön jonkun nartun kanssa.

Syvällä sisimmässään Rem kuitenkin yhää omaa tunteet, jotka vain odottavat tukahdettuina päivää, jona uros viimein uskaltaisi myöntää, ettei välittäminen suinkaan ole heikkoutta. Valtiaan opit ja muinoin vastaanotettu tehtävä kuitenkin ovat iskostuneet tiukasti uroksen mieleen, samalla kun menneisyys nivoutuu yhteen oppien kanssa. Myös uroksen vahvahko moraalintunto yrittää ajoittain lipsua tiukasta ruodustaan ja uros joutuu aina välillä antamaan periksi pehmeälle puolelleen ja auttamaan heikompiaan.


Isä: Goedendag
Emo: Fera
Sisarukset:Maverick (kalmakoira), Savage

Pitää: Faera, Zecor
Ystävät: Zacra, Icarhaiya
Ei pidä: Cayden, Reiketsukan
Neutraalisuhtautuminen:
Intiimit suhteet:
Viholliset:







"I am the painted faces, the toxic kiss
Sowing of doubt, troll beneath the bridge
Come across
Death by a thousand cuts
Believe it, we live as we dream/scream


I am the desert-scape, the sand inside your hourglass
I am the fear and abuse, the leper childeren
Every eye sewn shut


Beautyfully shy as you are
Never loose your heart
And do come across"

Menneisyys

Ei niin kauhean kauan sitten syntyi erääseen synkkään, lohduttomaan metsään hyvin erikoiselle parille neljä pentua. Pentujen isä, Goedendag, oli suuri, hurja ja mielipuolinen uros, jonka maine oli kiirinyt hänen edellään jo kauas metsän ulkopuolelle, joka johti vääristynyttä ja kieromielistä laumaansa. Kun taas pentujen emo, Fera, oli hyveellisemmästä, hartaasti uskonnollisesta suvusta, monien uskoessakin kauniin, vaikutusvaltaisen suvun nuorimman vesan joutuneen kieron Goendagin uskollisen poppamiehen yrttien vaikuttamaksi.
Mutta niin kuitenkin kävi, että tämän luonnottoman liiton hedelminä syntyivät vaikeasti maailmaan pennut, kolme urosta ja yksi narttu, joka kantoi emonsa kunnia-arvoisan suvun merkkiä, laahusmaista häntää. Harvinaislaatuisesti kaksi uroksista kantoi Goedendagilta perittyä laumanjohtajan merkkiä, harmaata harjasta, joka toi pentujen siittäjälle entistä enemmän varottavaa tulevaisuuden haastajien suhteen. Pennut Maverick, Varmint, Remington ja Savage, joista kaksi ensimmäistä harvinaislaatuiset harmaaharjaiset, nykyisen johtajan haastajat, aloittivat elämänsä epävakaassa, turvattomassa ympäristössä, eritoten harmaahapsisten pentujen ollessa jatkuva uhka isälleen. Fera puolusti kahta urospentua niin hyvin kuin taisi, antaen Remingtonin ja Savagen opetella elämän alkeita vailla suurempaa huomiota, sillä kaksikolla oli selkeästi paremmat mahdollisuudet selvitä, kun isäänsä uhkaavilla kahdella veljellään.

Remington kasvoi kun kasvoikin sisarustensa mukana, paremmin turvassa isältään kuin veljensä, samaan aikaan onnellisena ja katkerana elämässään käyneestä kohtalon oikusta. Syvällä sydämessään Remington vihasi isäänsä, siittäjäänsä, siinä missä harmaaniskaiset veljensäkin. Vaikka rusehtavanharmaa uros pääsi elämässä moninpaikoin helpommalla kuin veljensä, joutui se myös antamaan pois monia sellaisia oikeuksia, joita mahdolliset tulevat johtajat saivat kiistattomasti. Pikku hiljaa katkeroituen emolleen ja maailmalle kokemastaan kohtalon pilkasta, sulkeutui Remington kuoreensa, kokien mustia tunteitaan vain yön pimeinä tunteina yksin hereillä valvoen.
Sitä mukaa kun pennut kasvoivat nuoriksi, Feran kunto heikkeni. Edes katkeruus veljien ansaitsemasta huomiosta ja huolenpidosta ei kyennyt peittämään alleen nuoren uroksen sydämessä viiltävää huolta emonsa tähden. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä, mutta Fera ei kuitenkaan kuollut sairauden tai heikkouden käsissä kuten odottaa sopi.

Nuorille laumalaisille, pääasiassa uroksille mutta poikkeuksellisesti myös nartuille, järjestettiin ensimmäisen tapon juhla. Juhlan yhteydessä lauman poppamiehen ennustuksen mukaan myönnettiin nuorille heille parhaiten soveltuvat aseet. Maverick sai kaksiteräisen tikarin, Varmint hieman samanlaisen ja Savage viikatteen. Rem otti ylpeänä vastaan isänsä nimestä peruja olevan ketjukuulanuijan. Kauaa ei kuitenkaan kestänyt ylpeyttä, sillä luihu Goedendag näki jälkikasvunsa alkavan saavuttaa vaarallisinta vaihettaan, ja päätti hankkiutua nousukkaista eroon lopullisesti. Iltaa myöden poppamiehen yrttejä ja muita huumaavia aineita nautittuaan kohosi johtaja suurelle kivelle, julistaen, että oli uhrauksien aika. Aineksien luomassa pöhnässään lähti Goedendag haastajaansa vastaan, tarkoituksenaan käydä Varmintin kimppuun. Valitettavasti huurut sekoittivat uroksen päätä niin, että Varmintin sijasta hyökkäyksen kohteeksi joutuikin Remington. Hyökkäys sai aikaan viillon nuoren suden kasvoille, mutta ennen kuin johtajasusi ehti tehdä enemmän vahinkoa, ilmestyi Fera kaksikon väliin. Heikko ja laiha narttu kuitenkin kaatui uroksen mielipuolisuuden voimasta, jättäen perhettään urhoollisesti suojelleen nartun makaamaan omaan vereensä.
Goedendagin teko piirtyi pysyvästi tämän jälkikasvun sieluun, kasvattaen vihaa ja katkeruutta, jota nuo jo valmiiksi siittäjäänsä kohtaan tunsivat. Kaikkien vihan ja katkeruuden tunteiden lisäksi Remington tunsi syyllisyyttä emonsa kuoleman tähden, pikku hiljaa kääntyen itseensä. Pikku hiljaa alkoi uros kovettaa sisintään, alkaen pikkuhiljaa hukata itseään tunne tunteelta.
Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun asiat saivat aivan uudenlaisen käänteen. Maverickin ja Goedendagin välille syttynyt kahakka päätyi olemaan lajinsa viimeinen: Maverick päihitti isänsä, jättäen tämän raa’asti kuolemaan, korisemaan omaan vereensä tukehtumaisillaan.
Muutosta ei kuitenkaan heti tullut, uusi johtaja oli asemaltaan vielä epävakaa, ja monet suhtautuivat epäillen tai katkerasti uuteen tulokkaaseen. Odotettavissa oli myös kahden veljeksen välinen kahakka lauman johtajuudesta. Sivussa veljiensä ja muiden kyräilyistä, yritti Remington pikkuhiljaa päästä itsensä herraksi ja keskittyi Savageen ja tämän turvallisuuteen. Kun odotettu veljesten taistelu sitten viimein syttyi, oli lopputulos yllättävä: koko elämänsä heikompana ja arempana veljeksistä elänyt Maverick sisäisen tappajansa löydettyään voitti veljensä, joka kuoli saamiinsa vammoihin muutaman päivän kuluessa taistelusta. Jälleen menetettyään yhden läheisistään, keskittyi Rem suojelemaan sisartaan, sillä vaikka lauman johtajuussuhteet vaikuttivat tasaantuneen, ei Maverickin mielenterveydestä voinut sanoa samaa.

Mitä enemmän uusi johtaja valtaa sai, sitä sekopäisemmiksi, verisemmiksi ja mielipuolemmiksi sen teot ja ajatukset kävivät. Urokset Maverick tappoi säälimättä, nartut raiskasi sydämettä. Aikansa veljensä kuvottavaa käytöstä katseltuaan, sai Rem viimein syyn puuttua asioihin: Maverickin yrittäessä kajota Savageen. Rem astui viileän pelottomasti veljensä ja sisarensa väliin, mutta yhtälailla pelottomasti kävi Maverick veljensä kimppuun. Taiston tiimellyksessä Maverick viilsi syvät, rosoiset haavat Remin lapaan, mutta myös Remin nuija teki osumaa veljensä kylkeen syvät haavat jättäen. Lauma näki hetkensä tulleen ja diktaattorimaisen mielipuolen vallan alla eläneet sudet nousivat Remingtonin tueksi, karkoittaen Maverickin iäksi kuoleman uhalla.

Tähän asti menneisyys © kalmakoira

Kun veli lähti, jaksoi Rem aikansa pysytellä lauman riveissä, mutta menneisyyden haavojen arpeutuessa ja jättäessään päälleen kovan kuoren, jätti uros kylmästi laumansa, hyvästellen kuitenkin haikeana sisarensa. Savage ei enää tarvinnut hänen suojeluaan, eikä uroksella ollut enää mitään syytä elää laumansa keskuudessa, haavojen mätänemispesäkkeessä.
Jätettyään lauman, suuntasi Rem tiensä kohden kaukaisia vuoria, pyrkien mahdollisimman kauas kotiseudustaan. Ja kauas Rem pääsikin, kulkien aina kohden auringonlaskua, ylittäen vuoret ja metsät ja laaksot. Yksinelo ja koko ajan ankarammaksi käyvä elämä kovettivat yhä vain nuoren suden kovaa ulkokuorta, vahvistaen kuilua uroksen inhimillisten tunteiden ja tämän ihaileman voimakkaan itsehillinnän välillä.Lopulta matkattuaan kuukausia, päätyi uros laajalle, monimuotoiselle erämaaseudulle, joka tuntui jatkuvan silmän kantamattomiin. Tietämättömänä siitä, mihin oli tassunsa laittamassa, päätti uros oikaista alueen läpi muitta mutkitta. Pian urokselle kuitenkin kävi selväksi, että se oli tehnyt elämänsä virheen.

Alue koostui vehreästä, hyväkasvuisesta ja eläimellisestä ulkovyöhykkeestä ja karun hedelmättömästä, erilaisten petojen ja luonnonoikkujen täyttämästä sisävyöhykkeestä. Siinä missä ulkovyöhykkeellä riistaa riitti tuhlattavaksi asti ja luonnollisista vihollisista ei ollut tietoakaan, oli sisärengas täynnä myrkylliisä okaita, suurpetoja ja kuohuvia, tulikuumia mutakuoppia, sekä armotonta kuivuutta. Karulla seudulla asui useita susilaumoja, joista monet olivat pieniä ja hajanaisia perheyhteisöjä, mutta joista suurin hallitsi kovalla kädellä muiden laumojen kaikkia tekemisiä, alkaen aina ahtaaksi ajetusta elintilasta ja päätyen aina populaation karsimiseen saakka. Suurin susilauma eli leppoisasti kissanpäiviä uloimmalla vyöhykkeellä, pitäen pienempiä yhteisöjä loukussa karuissa ja huonoissa, suorastaan vaarallisissa oloissa alueen keskialueilla. Yhdenkään ei sallittu poistua sisävyöhykkeeltä, eikä ketään päästetty sinne sisään. Jos sisävyöhykkeelle kuitenkin päätyi, jäisi sinne iäksi.
Matkallaan törmäsi Remington suuren susilauman joukkoihin, päätyen ajetuksi nurkkaan sisävyöhykkeelle. Raivoissaan, katkerana ja haluttomana hyväksymään kohtaloaan yritti Rem pakoa useasti, yrittämättäkään ottaa kontaktia muiden heimomaisten laumojen kanssa, kaivaten vain vapauteen. Taistellen petoja, sairauksia, myrkkyjä ja kuivuutta vastaan päivittäin, oli uroksen eräs yritys oli jo lähellä onnistua, kun viimeinen vastustaja lopulta kaatoi Remingtonin maahan, eikä uros enää kyennytkään nousemaan. Henkitoreissaan, omassa veressään surkeaa kohtaloaan märehtien makasi Remington päiväkausia, yrittäen yhä epätoivoisesti tavoittaa sisä- ja ulkoreunan rajan. Juuri kun uros oli hyväksymässä kohtalonsa ja luovuttamassa, ilmestyi kuin ihmeen kaupalla hänen pelastajansa.

Remingtonin löysi Zear, jo keski-iän paikkeilla elelevä suuri, vahva ja arvostettu susi, joka oli ensimmäisenä sutena moniin sukupolviin kyennyt pakenemaan sisävyöhykkeeltä, ja uskaltanut palata takaisin auttaakseen muita tekemään samoin. Hän oli palannut yhdistämään kansan, ja uskoi voivansa vapauttaa sorretut tuskasta ja kärsimyksestä, johtamalla nämä voitokkaasti ulos sisävyöhykkeeltä, voidakseen sitten haastaa vihollisensa ja tuhota sen. Juuri tuona sateisena syyspäivänä, harvinaisena sateena sisävyöhykeläisille, löysi Zear kuoleman rajamailla ajelehtivan uroksen nenänsä edestä, auttaen uroksen pystyyn, valaen tähän uskoa ja toivoa paremmasta, auttaen tämän yli sisäreunan rajan.

Saavutus, Zearin pelastus ja se, mitä uros teki ja puhui, sai Remingtonin paistamattoman ihailun ja palvonnan puolelleen. Rem päätti, että jos hänen elämällään ei muuta tarkoitusta olisikaan, hän palaisi sisävyöhykkeelle auttamaan Zearia, jonka hän tästedes tunsi monien muiden tapaan Valtiaanaan.
Tehden kaiken, mitä Valtias häneltä pyysi, toteuttaen annetut tehtävät aina erinomaisesti, nousi Remington pian Valtiaansa suosioon, tämän luotetuimmaksi alaiseksi, kuin omaksi pojaksi. Sisärenkaan Valtiaan voiman ja vallan lisääntyessä yhä useampien liittyessä tämän joukkoihin, myös Remingtonin arvo kasvoi. Valtiaan oikeana kätenä toimiminen oli kehittänyt Remingtonia henkisesti kylmän laskelmoivaan, tunteettomaampaan suuntaan, uroksen lopulta kiellettyään itseltään omaavansa minkäänlaisia inhimillisiä tunteita, muita kuin Valtiastaan kohtaan. Myös kova elo sisärenkaan puolella kovetti uroksen kestämään lähes mitä vastuksia vain, ja voittamaan ne. Enää Rem ei pelännyt kuolemaa, ei kun oli kerran käynyt sitä niin lähellä ja lähes saattanut haistaa kuoleman tuoksun poskellaan. Kaikki muut pelkonsa uros lukitsi itsensä ulkopuolelle muiden inhimillisten tunteiden joukkoon.
Taisteltuaan kansan ja Valtiaansa puolesta urheana yhtenä ainoista rohkeista sisäpiirille palanneista, Remington osallistui taistoon ulkorenkaan vallanpitäjiä vastaan. Valtiaan johtamat joukot löivät suuren osan vallanpitäjistä, ja moni sisävyöhykeläinen pääsi karkuun. Kun Valtiaan suunnitelmat alkoivat käydä toteen, asettuivat karanneet sisäpiiriläiset omalle alueelleen ulkoreunalle. Valtias Zear teki tiedustelumatkoja myös erämaan ulkopuolelle, saadakseen tietoa salaisesta saaresta, josta oli kuullut joskus kauan aikaa sitten puhetta.
Kun asiat olivat alkaneet pikkuhiljaa löytää uomaansa, ja sisärengaslaisten määrä väheni tasaisesti asumiskelvottomilla alueilla, tuli Valtiaalle aika miettiä kuulemiaan huhuja tästä Andriaana-nimisestä saaresta. Koiramaailman paratiisista kuullut Valtias suunnitteli vievänsä kansansa tuolle paratiisisaarelle, ja ottavansa saaren hallintaansa, kun ulkorenkaan varannot alkaisivat ehtyä, mutta hän tarvitsi tiedustelijan, joka ottaisi selvää Andriaanan tilasta niin muiden koiraeläimien kuin elinolosuhteidenkin suhteen.
Tähän luottamustehtävään Valtias valitsi Remingtonin ylitse kaikkien muiden halukkaiden (ja kaikki olisivat tehneet mitä vain Valtiaansa tähden) tämän ylivoimaisten taitojen, hyvän sopeutumiskyvyn ja itsenäisen ajattelukyvyn vuoksi. Valtias myös tiesi Remingtonin osoittavan hänelle lähes palvontaa hipovaa uskollisuutta, joka varmisti sen, ettei uros pettäisi häntä milloinkaan. Ja olihan uros hänelle henkensä velassa. Valtias antoi Remingtonille selkeät ohjeet ottaa selvää Andriaanan poliittisesta tilasta, jotta uros voisi mahdollisen sekasorron turvin anastaa vallan myöhemmin, ja selvittämään kaiken saaren maantieteestä ja tärkeistä henkilöistä. Remington otti nöyrän kiitollisena vastaan sille uskotun luottamustehtävän, alkaen valmistella lähtöään. Jo oman laumansa aikaisen ketjukuulanuijan uros jätti Valtiaansa haltuun, välttääkseen mahdolliset epäilykset tulevassa tuntemattomassa paikassa. Valtias ja oppilas hyvästelivät toisensa, Valtiaan jäädessä yhä auttamaan susia pois sisävyöhykkeeltä ja valmistelemaa ulkorenkaan susien lopullista tuhoa.

Matka rannikolle oli pitkä ja rankka, mutta Remington taivalsi tauotta tehtävä mielessään, pysähtymättä kysymään tietä tai puhumaan kenellekään, seuraten vain vaistoaan kohden meren rantaa. Ja kun meri sitten vihdoin aukeni uroksen edessä, loikkasi uros korkeaan aallokkoon vailla pelonhäivää, kieltäen itseltään kuolemanpelon, uiden hanakasti ulappaa kohden. Aikansa räpiköityään joutui uros antamaan periksi meren oikukkaille virtauksille ja vain ajelehtimaan sattumanvaraisesti. Vain kohtalolla tai hyvällä onnella uroksen onnistui selvitä hengissä rankasta matkasta ja ajautua vieläpä juuri sinne minne hän oli tähdännyt – Andriaanan saarelle. Niinpä uros oli valmis kohtaamaan tuntemattoman ja ottamaan vastaan Valtiaansa antaman tehtävän.


Muuta




Fanart




Hahmon alkuperä ja idea © kalmakoira
Pelipaikka: Andriaana
Pelaaja: ISH